Rauta

Rauta on ihmiselle välttämätön hivenaine. Sitä tarvitaan hapen kuljetukseen ja hemoglobiinin muodostukseen. Se myös vahvistaa vastustuskykyä sekä auttaa pysymään pirteänä.

Rautaa on ruoassa hemi- ja ei-hemirautana. Eläinkunnan hemirautaa on runsaasti lihassa ja sisäelimissä, kasvikunnan ei-hemirautaa täysjyväviljassa. Suomalaisten raudan lähteinä korostuvat viljat sekä liha ja kananmuna.

Miksi tarvitsemme rautaa

Rauta on ihmiselle välttämätön hivenalkuaine eli mikrokivennäisaine. Rauta on veren hemoglobiinin rakenneosa ja se osallistuu hapen kuljetukseen. Lisäksi rauta osallistuu soluhengitykseen sekä hapen varastointiin kudoksissa. Rauta on myös osana monissa entsyymeissä, joita tarvitaan hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien aineenvaihduntareaktioissa.

Pienet lapset ja nuoret tarvitsevat rautaa enemmän kuin aikuiset, koska he ovat vielä kasvuiässä. Myös hedelmällisessä iässä olevien naisten raudan tarve on kuukautisten takia suurempi kuin muilla. Raskaana olevat tarvitsevat lisärautaa sikiön kehitykseen. Rauta auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Keskustele lääkärisi kanssa ennen rautavalmisteiden käytön aloittamista.

Mitä rauta edistää

  • Edistää normaalia kognitiivista toimintaa.
  • Edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa.
  • Edistää normaalia punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista.
  • Edistää normaalia hapen kuljetusta kehossa.
  • Edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.Auttaa vähentämään väsymystä ja uupumista.
  • Osallistuu solujen jakautumisprosessiin.Edistää lasten normaalia kognitiivista kehitystä.

Raudan lähteet

Ravinnossa rauta esiintyy kahdessa eri muodossa: hemi- ja ei-hemirautana. Eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta ja sisäelimistä, saatava hemirauta imeytyy paremmin kuin kasvikunnan tuotteista, kuten täysjyväviljasta tai vihreistä lehtivihanneksista, saatava ei-hemirauta. Kaikissa Pohjoismaissa, myös Suomessa, täysjyvävilja on eläintuotteiden ohella tärkeimpiä raudan saantilähteitä ruokavaliossa.

Raudan imeytymistä voi parantaa nauttimalla aterialla samanaikaisesti C-vitamiinipitoisia ruoka-aineita, kuten vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja hedelmä- tai marjamehuja. Raudan imeytymistä estävät tee, kahvi sekä maitotuotteet.

Artikkeleita raudasta

Rautapitoinen ruoka

Rautapitoinen ruoka

Rauta on välttämätön ravintoaine, jolla on tärkeä tehtävä monessa elimistömme toiminnoissa. Tämän vuoksi tärkeää, että ruokavaliomme sisältää riittävästi rautaa. Lue lisää rautapitoisista ruoista ja kuinka takaat riittävän raudan saannin. Rautapitoinen...

Rauta ja kasvisruoka

Rauta ja kasvisruoka

Rauta on elimistölle välttämätön hivenaine ja rauta on veren hemoglobiinin rakenneosa, joka osallistuu hapen kuljetukseen ja on muutenkin tärkeä hivenaine elimistön toiminnalle. Se muiden muassa edistää normaalia älyllistä toimintaa, energia-aineenvaihduntaa...

Raudan liian vähäinen saanti

Raudan liian vähäinen saanti

Raudan liian vähäinen saanti on yleistä erityisesti hedelmällisessä iässä olevien naisten keskuudessa. Rauta on välttämätön punasolujen hemoglobiinin valmistamisessa. Liian vähän rautaa Rautaa tarvitaan hemoglobiinin valmistamiseen sekä hapenkuljetukseen. Terveellisen ja monipuolisen...

Lasten raudan saanti

Lasten raudan saanti

Rauta on ihmiselle välttämätön hivenaine ja se on veren hemoglobiinin rakenneosa. Elimistössä rauta osallistuu hapen kuljetukseen, soluhengitykseen ja hapen varastointiin kudoksissa. Lisäksi rauta vahvistaa vastuskykyä eli edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa...

Usein kysyttyä raudasta

Mikä on hyvä raudan lähde?

Ravinnossa rauta esiintyy kahdessa eri muodossa: hemi- ja ei-hemirautana. Eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta ja sisäelimistä, saatava hemirauta imeytyy paremmin kuin kasvikunnan tuotteista, kuten täysjyväviljasta tai vihreistä lehtivihanneksista, saatava ei-hemirauta.

Miten rauta imeytyy parhaiten?

Raudan imeytymistä voi parantaa nauttimalla aterialla samanaikaisesti C-vitamiinipitoisia ruoka-aineita, kuten vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja hedelmä- tai marjamehuja. Raudan imeytymistä estävät tee, kahvi sekä maitotuotteet.

Missä muodossa rauta imeytyy parhaiten?

Eläinkunnan tuotteista, kuten lihasta ja sisäelimistä, saatava hemirauta imeytyy paremmin kuin kasvikunnan tuotteista saatava ei-hemirauta.

Raudan päivittäinen saantisuositus

Vitamiini / kivennäisaine

Saantisuositus / vrk*

Ravinnossa / vrk

Rauta

15 mg / vaihdevuodet ohittaneet 9 mg

Noin 320 g kypsää hirvenlihaa / Noin 200 g kypsää hirvenlihaa

Vitamiini / kivennäisaine

Saantisuositus / vrk*

Ravinnossa / vrk

Rauta

9 mg

Noin 200 g kypsää hirvenlihaa

*Lähde: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2014